perjantai 23. tammikuuta 2015

ONNEA KAIKILLE UUSILLE AMMATTILAISILLE!


Tein eilen koulumatkan viimeistä kertaa... yli 400 aikuisopiskelijan kukitus teki meistä ammattilaisia, ja  katkaisi symbolisen "napanuoran" Espoon Omniaan. Olisi voinut luulla, että ryhmä rämä tuulettaa oikein kunnolla, mutta ilmassa olikin vain hämmennystä ja haikeutta... Eivätkä kaikki luokkakaverit olleet edes paikalla. Alkuperäisestä 26 oppilaan joukkueesta päättäjäisjuhliin ilmestyi vain 6! Poissaolollaan loistivat äitiyslomalaiset, keskeyttäneet, ulkomaille muuttaneet ja jälkijunassa valmistuvat.


Ryhmä rämä marssi lavalle yhtenäisenä ryhmänä, kokkihatut keikkuen. Kukitus ja stipendien jako tapahtuivat kuin liukuhihnalla. Viimeinen koulupäivä oli siis täsmälleen samanlainen kuin ensimmäinenkin; ihmispaljoutta, pitkiä puheita ja harhailevia ajatuksia...


Itse tilaisuuden jälkeen, ennen kakkukahveja, MARA (matkailu- ja ravitsemisalan) valmistujia pyydettiin jäämään juhlasaliin, opettajien esimies kipusi seisomaan tuolille ja aloitti oman pienen puheensa; "Tänä vuonna osastollamme on ollut stipendikelpoisia oppilaita enemmän kuin stipendejä. (100€:n rahastipendi meni ansioituneelle hotellivirkailijalle)... Tähän positiiviseen pulmaan tuli apuun koulun yhteistyökumppani E. Ahlström, jakamalla kaksi "arvolahja-stipendiä." Tarjoilioiden paketissa oli kaunis viinikarahvi ja kokkien paketssa (yli neljänsadan euron arvoinen) Global- veitsisetti! Kuuntelin puhetta takarivissä ja räpsin opettajista kuvia, enkä ollut uskoa korviani kun minut pyydettiin eteen noutamaan lahjapakettia! Sain lukea aika monta kertaa E. Ahlströmin hallituksen puheenjohtajan, vartavasten minulle osoittaman onnittelukortin, ennenkun ymmärsin saaneeni maailman hienoimman (japanilaisen!!!) veitsisetin valmistujaislahjaksi. Kauneimmat kiitokset Maria Planting & koko E. Ahlström Oy:n tiimi, ja Omnian uskomattomat opettajat!


Kirjoja, kukkalähetyksiä, rahakuoria, sampanjaa... KIITOS! Onpa hienoa olla KOKKI! (Kokin normiarkea?!)


Juhlaillallisseuraksi saimme omat kokkiopettajat. Teimme fine dine-iltapukujuhlan sijasta tyylillemme sopivamman makumatkan lappiin. Kiitos yhteisestä illasta, lämpimästä tunnelmasta ja ONNEA KAIKILLE valmistuneille! (Nyyh, tässäkö tämä nyt oli?)