sunnuntai 12. tammikuuta 2014

HOLA, BUENOS DIAS!


Buenos Dias, täällä Espanja, kuuleeko Suomi?
Äänessä Aurinkorannikon suomalaisen koulun upouusi keittiöharjoittelija!

Saavuin paikalle viikon etuajassa; kerkesin vähän nauttia valohoidosta (☀), suuresta loppiaiskulkueesta ja merenrantapiknikeistä ennen töiden alkua. Täällä on se aika vuodesta kun puut notkuvat appelsiineista, säätiedotus lupaa epävakaista, mutta auringon säteet etsivät tiensä alhaalla roikkuvien pilvien raoista ja pistävät Suomen harmauteen tottuneisiin silmiin kuin nuppineulat.

Espanjassa joululahjat jaetaan vasta loppiaisena, ja itämaan tietäjien kunniaksi järjestetään näyttävä kulkue. Kaduille sataa karkkeja ja pieniä lahjoja, kun rooliasuihin ja satuhahmoiksi pukeutuneet lapset heittelevät niitä koristeellisilta lavoilta. Paras loppiaislahja löytyi kuitenkin marketin kalatiskiltä; 99 sentin hintainen sinisimpukkapussi. Tarjolla oli muitakin simpukoita, punalonkeroista mustekalaa, tonnikalaa, sardiineja, makrilleja, rapuja, turskaa, lohta...



Aurinkorannikon suomalaista koulua käy kolmisensataa oppilasta, eskarilaisista lukioliaisiin. Koulu on Suomen perustuslain alainen yksityiskoulu, mutta sillä on Espanjassakin virallinen asema ja toimilupa. Kolmen tehokkaan naisen tiimi tekee päivittäin kouluruoan 360 ruokailijalle, alusta asti omakätisesti. Keittiötä pyörittävät: pääkokki/keittiömestari/emäntä Marjo, kakkoskokki/kylmäkkö Janica ja apukokki/tiskari Ana Maria.

Ana Maria puhuu ainoastaan espanjaa, mikä tarkoittaa yhtä rupattelukaveria vähemmän, mutta samalla  kömpelö espanjan taitoni karttuu ammattiin liittyvillä erikoissanoilla. Tämän viikon sanasaldo; ESCURRIDO=lävikkö, PAÑO=liina, BAYETAS=rätit.


Keittiö on sympaattinen sekoitus nukkekotimaista kodikkuutta ja ammattimaista suurtalouskeittiötä. Kotitaluostunnit pidetään samassa tilassa, siksi seinustoilta löytyykin kolme pientä hella-uunipistettä, varsinaisen "heavy-duty"-keittiösarakkeen lisäksi.


Ensimmäinen tehtäväni oli kokojyväpannukakku iltapäiväkerholaisten välipalaksi. Ei mikään järisyttävän vaikea rasti, mutta antoi esimakua siitä kuinka tuikitavallisetkin asiat ovat täällä vähän erilaisia kuin koti-Suomessa. Kananmunien käsittelyssä on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta; 75% munista sisältää salmonellaa, siksi kananmunat rikotaaan kumihanskat käsissä, tai heti rikkomisen jälkeen desinfioidaan kädet, taikinaa ei maistella raakana, eikä sitä ruiskita pitkin pöytiä. Jauhojen määrän sai melkein tuplata suomalaisiin verrattuna, paras mitta olikin "näppituntuma". Espanjalainen pannukakkuni näytti valmiinakin vähän "omituiselta", leikkasin siitä parhaat palat tarjottimelle ja piilottelin huonomman näköiset taka-alalle...mutta kun lapsikatras saapui, kuului vain "kuka on tehnyt näin kamalan hyvää ruokaa? Kaiki palat kelpasivat, enemmänkin olisi mennyt.



Ulkona on vielä pimeää kun lähden kävelemään koululle, työt alkavat seitsemältä. Yhdentoista aikaan lasketaan sinivalkoiset markiisit alas ja alkaa puolentoista tunnin hulina. Luokat tulevat porrastetusti syömään, minulta tuo puolitoistauntinen menee pöytiä pyyhkiessä, lasien kantamisessa, ja maitopisteen täyttämisessä. Ruokala on kuin muurahaispesä, enkä pysy ollenkaan laskuissa mukana, ketä on vielä käymättä. Nelosluokan tunnistan kuitenkin jo äänestä; he vastaavat iloisesti kuorossa emännän tervehdykseen "Hyvää päivää nelosluokka", "Hyvää päivää Marjo-kokki ja muu henkilökunta!"









7 kommenttia:

  1. Ihanan aurinkoiset kuvat ja mukava tarina taas kerran, Minna!
    Hauska yllätys tuo Espanjan vierailu. Hyvää oleskelua sinne auringon ja appelsiinien maahan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. KIITOS kiitos !!! Tänään on pilvet melkein maassa ja sade ropisee...hyvä tekosyy istuskella espressokuppilassa, mansikkaleivoksen äärellä.... ;D

    VastaaPoista
  3. Terkut valkeasta Suomesta! Ihanaa kuulla sinun matkastasi auringon ja hedelmien maasta. Työharjoittelu ravintolalaivalla on myös aika mielenkiintoista jo pelkästään siksi, että se on hieman kallellaan ja joutuu miettimään mihin uuniin voi esim pannukakun laittaa paistumaan:) ihan kohta nähdään ja päästään vaihtamaan kuulumisia! T. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, kiitos ja ☀terkut sinne laivalle! Varmaan mielenkiintoinen kokemus myös! C U soon @ SCHOOL :D

      Poista
  4. Paistoin tänään aamiaiseksi kananmunia "sunny side up". Onko sellainen vaarallista, jos todellakin 75 % munista on viallisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, riippuu missä maassa sen teit ja miten paljon jaksat yleensäkin huolestua asioista...Suomalaisissa munissa ei ole salmonellaa ollenkaan, ja espanjalaisissa on 70%sti, muista maista ei mulla ole aavistustakaan...meillä koulukeittiössä vältellään epidemia-skenaarioita ja noudatetaan über-huolellista suhtautumista muniin ja kanan lihaan...mutta esim. yhden kokkikerhon villin ryhmän tytöt varta vasten uhmasivat kananmunan käsittelysääntöjä ja maistelivat taikinaa oikein urakalla...ja silti neidot tulivat joka päivä hyvävointisina ruokailemaan...itse en viitsi silti tehdä käytännön ihmiskoetta. Täällähän myydään pasteroituja munanvalkuaisia marenkia varten, majoneesia en tekisi itse, eikä tiramisun syöminen oikein houkuttele, muuten teen niin kuin paikalliset, enkä jaksa murehtia salmonellasta, ennen kuin siihen on todistetusti aihetta...mutta koululla, töissä siis, noudatan huippu tarkkaa "kananmunapolitiikkaa", kuten muukin keittiön väki. ;)

      Poista
    2. VIELÄ:
      korjaus edelliseen, se prosenttiluku Espanjassa on oikeasti 75% ja jos joku tietää, miten on yleensäkin mahdollista, ettei suomalaisissa munissa ole salmonellaa, ja miten se testataan, ja miksi sitä täällä on niin olen pelkkänä korvana. Itse kun olen näissä kananmunatieteen opinnoissa vielä ihan aloittelija...
      ;D

      Poista

KERRO, KYSY, TOIVO, KOMMENTOI !