perjantai 23. toukokuuta 2014

À LA CARTE-ERÄRETKI



No joo, ei oikeasti mikään eräretki...vaan jo pitkään toivelistalla ollut, normeista poikkeava  koulupäivä...ilman kiirettä tai edes ohjelmaa...ryhmä rämän rauhallinen akkujenlatauspäivä.


Siinä sivussa opimme lohen loimuttamisen (kätevästi halsterissa, foliovuoka alla keräämässä rasvan) ja savikuoren alla kypsytetyn nuotio-kaslerin rosvopaistimaisen valmistuksen (possunniska maustetaan ja kääritän ensin leivinpaperiin, sitten folioon, ja nyytti asetetaan pahvinpalan päälle. Savi notkistetaan vedellä, leivotaan pitkäksi pötkilöksi ja kieritellään tiiviisti nyytin ympärille. Mahdolliset kolot tilkitään ylimääräisellä savella. Koko komeus asetetaan nuotion sisään, palavia halkoja nostetaan päällekin ja annetaan kypsyä kaikessa rauhassa...tunti tai kaksi...vaikea sanoa, tällä retkellä kun ei kelloa katseltu. Lopuksi kovettunut savi naputellaan varovasti rikki ja mehevä liha kuoritaan paketista ulos). Lisäksi herkuttelimme katajasavustetulla kalalla (joo, joo; tidetään, kataja on rauhoitettu, eikä sitä saa kerätä), omatekoisella tofulla (juu, usko pois; sitruunamehulla erottumaan saatu, soijamaidosta keitetty ja siivilöity) ja vielä marinoiduilla ribseillä. Ei jäänyt nälkä, ei!


Hirsimökin hämyssä, savun tuoksussa vietetty päivä jäi muistoihin vähän haikeanakin...yhdessäolon mukavuutta kun ei ole enää paljoakaan jäljellä...lähiopiskelupäiviä laskeskeltiin jo yhden käden sormilla. NYYYY-YYH!




2 kommenttia:

  1. Itse asiassa kataja EI ole rauhoitettu, vaikka moni niin luulee. Ainoastaan isot pylväskatajat ovat rauhoitettuja. Saat ihan vapaasti kerätä katajanoksia ja käyttää niitä savustukseen. Lisää tietoa katajasta täällä:
    http://www.helsinki.fi/metsatieteet/arboretum/puulajit/juniperus_communis.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuplaespresso, KIITOS SYNNINPÄÄSTÖSTÄ! En saanut linkkiä auki, mutta tämä riittää mulle! Perintötietona olen uskonut aina ettei niitä saa kerätä, mutta tästä lähtien siis ihan luvalla! Ja jos joku urputtaa, usutan sun kimppuun!!! ;D

      Poista

KERRO, KYSY, TOIVO, KOMMENTOI !