tiistai 11. maaliskuuta 2014

AIVOLAINAAAMOSSA


Ryhmä rämä vietti erilaisen koulupäivän INNO OMNIASSA, koulumme luovuutta ruokkivassa  kehttämisyksikössä. Kylpylä-spa-osasto, viidakko-graffitikoristeiset kokoushuoneet ja jeeppikuosinen toimisto odottavat uusia projekteja. Ovet ovat auki kampuksen opiskelijoille, henkilökunnalle, alueen asukkaille, kaikille yrittäjille ja yrittäjyydestä haaveileville.


Opiskelijat saavat halutessaan valmennusta ja pääsevät perustamaan oman yrityksen tai osuuskunnan. Oman firman pyörittämistä pääsee kokeilemaan, ilman että koko tulevaisuus olisi vaakalaudalla, ja kuka niin haluaa, voi jatkaa liikeideaansa oikeasti koulunjälkeisessä elämässä. Kuulostaa hienolta turvaverkolta, ja minua vähän harmittaa, että tätä tietä kaupitellaan meille vasta nyt kun jäljellä on enää yksi jakso plus työharjoittelut. Eipä taida monellakaan riittää aika eikä energia.


Isäntämme; Jouko Kivimetsä, vaikutti idearikkaalta konkarilta, ja tuntui ottavan avoimin mielin siipiensä suojiin mitä erilaisimpia yrittäjäkokeilaita, ja ideoita...onhan tämä aikamoinen "mahdollisuuksien hautomo"...jos ei ryhmä rämä yhdessä enää ehdi innostua yrittäjyydestä, pitäisiköhän sittenkin toteuttaa yksi oma idea Inno Omnian väen avustuksella... kaikissahan meissä elää "pieni yrittäjä"?!
Ehkä...







6 kommenttia:

  1. Hei!

    Tätät blogia kun on lukenut, täytyy vain kadehtien ihmetellä, miten paljon teidän koulussa tehdään erilaisia asioita ja miten loistavat puitteet teillä tuntuu olevan. Ei ihme ettei minusta tullut kokkia. Ei meillä ollut tuollaisia projekteja ja opetuskin muistutti lähinnä yläkoulun kotitalousopetusta (opettajilla ei kai ollut ravintolakokemusta). Koulun ulkopuolista työharjoitteluakaan ei ollut.

    En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko sanoa, että muistakaa arvostaa, sitä mitä olette saaneet. Kaikkialla ei ole tuollaista (itse opiskelin helsingissä).

    voikohan kokkikoulun käydä uudestaan, siellä kun tuntuu olevan niin kivaa...

    t. Kade, mutta iloinen teidän puolesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos kommentista, melkein tulee tippa linssiin...meillä on oikeesti kivaa,( aikuisten oikeesti), vaikka välillä nipotetaankin millon mistäkin! Ja mulla on myös tosi etuoikeutettu tunne, kun meitä kannatellaan kaikenlaisiin hässäköihin ja yritän ainakin omasta puolestani pitää lippua korkealla ja olla kaiken tämän tarjonnan arvoinen. Hienoa että valotit ettei se ole itsestäänselvää...

      Meidän koulu voitti viime talvena jonkun opetuspalkinnon, siis opettajat ovat motivoituneita ja innostuneita ja innostavia ja saivat siitä valtakunnallista tunnustusta, eivätkä näköjään suotta!

      Mitään sellasta, minkä osaa, mistä on jo tutkinto, ei enää saa opettaa, se on joku laki (siksi viimeisen näyttökokeen jälkeen ei voi olla edes opiskelija enään), joten HARMI, ettet voi tulla kokkiopiskelijaksi, mutta jos olet PT, siis perustutkinto-kokki, niin AK=ammattitutkinto on varmaankin mahdollista suorittaa, vai ootko jo sitäkin? Ota vaan yhteyttä Omniaan, kyllä sulle jotain keksitään, toimistoissakin on huippumukavaa porukkaa töissä.

      ☀ista kevättä Sulle, positiivinen kadehtija!

      Poista
  2. Hei!

    Omnia voitti viime vuonna laatupalkinnon. Se myönnettiin vain yhdelle ammatilliselle koululle koko suomessa. Kilpailuun mukaan pääseminenkin on hankalaa. Opetus pitää olla laadukasta ja viihtyvyys sekä henkilökunnalla, että oppilailla pitää olla hyvää tasoa, puhumattakaan oppimis- sekä rahoituksellisista tuloksista. Kilpailuun pääsi mukaan muistaakseni 5 oppilaitosta, joiden tulokset oli riittävät.

    Pelkästään aikuispuolella Omniassa on muuten 600 eri tutkintoa ja 4000 opiskelijaa( tiesitkös Minna kuinka isossa organisaatiossa opiskelet?).

    Aivan jokaisessa kokouksessa jossa on eri toimialojen edustajia, tulee esille sama asia. Juuri lakelankadulla on paras ilmapiiri ja työviihtyvyys sekä henkilökunnan, että opiskelijoiden keskuudessa. Koko omnian yhteisissä kokouksissa valitetaan ja nuristaan niin paljon, ettei sitä tällaiset ikuiset kokkipojat jaksa kuunnella. Kerran keskusteltiin tunti, yhden tärkeän lauseen, yhdestä sanasta ( oikeasti meni 20min, mutta se tuntui tunnilta). Mietin koko ajan, mitä voisin tehdä keittiössä...Minulla onkin kokeista seuraava teoria, joka koskee etenkin miehiä.

    A) Ensin olemme kotona, missä vanhemmat määrää
    B) sitten olemme käyneet kouluja, missä opettajat määrää
    C) sitten armeija, missä esimiehet määräävät
    D) luonnollinen siirtymä keittiöhierarkiaan, mikä on lähes armeijan veroinen. keittiömestari määrää.
    E) Kotona vaimo määrää

    Kokki on aika tyytyväinen kun joku kertoo mitä pitää tehdä, eikä edes oleta, että pitäisi päästä vaikuttamaan jokaiseen päätökseen. Toisaalta voi käydä niin, että tekee vain sen mitä käsketään. Silloin vaaditaan hyvää keittiömestaria delekoimaan (tai vaimoa).

    Meidän lapset olivat jättäneett kynät, kumit ja paperit lattialle, piirrustusleikkien jälkeen. Vaimoni pyysi minua, jos voisin ottaa nuo kynät ja kumit lattialta pois, kun hän tiskaa? Paperit jäi siihen... ei ollut tarpeeksi selkeä ohjeitus...

    T. Ope
    ps. aion olla Omniassa vielä 30- vuotta. Tervetuloa kouluun!

    VastaaPoista
  3. No hei, en tiennyt! Alussa luulin että Omnia olis joku kansalaisopisto tyylinen pikku koulu, ja yllätyin isosta kampuksesta...mutta että aikuispuolellakin on 4000 oppilasta, on aika huimaa...varsinkin kun tunnelma MEIDÄN KEITTIÖSSÄ on niin "nukkekotimainen".

    aaawww, :D "paperit jäi lattialle", niinpä niin, toi on nyt kyllä sitä miehen logiikkaa...ja vaimo on aina ja kaikkialla keittiömestari (oli sitten kokki tai ei)!

    Hyvä 30-vuotissuunnitelma, Ope jää pitämään tunnelmaa kohdallaan, meitä oppilaita tulee ja menee, ja voin kertoa, että vuosi hurahtaa Omniassa silmänräpäyksessä...tervetuloa uudet untuvikot meidän nukkekotikeittiöön ja innostavien opettajien käsittelyyn. Suosittelen, vilpittömästi!
    minna

    VastaaPoista
  4. Hei Minna!

    Kiitos loistavasta blogista! Mukavaa nähdä entisten kollegoiden ja nykyisten yhteistyökummppaneiden iloisia kuvia :). Kommentteina tähän postaukseen ja sen kommentteihin sanoisin, että Ominan aikuisopisto on aivan loistava koulu oppia uutta ja kehittää osaamistaan kaikilla aloilla. Erityisesti Hotelli-, ravintola- ja catering-alalla ! Työhönsä sitoutuneet opettajat ja innostuneet opiskelijat tuovat uutta osaamista alalle.

    InnoOmia oli aikaisemmin Omnian erillinen tulosyksikkö, mikä loi sisäistä kilpailua. Nyt se on tietojeni mukaan kehittämisyksikkö, jota varmasti käytetään enemän ja aikaisemmassa vaiheessa ammattiin opiskelevien tukena.

    Kommentteina anonyymin keittiöopettajan postaukseen sanoisin, että v. 2013 ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon voittivat (Inno)Omnian lisäksi Etelä-Savon ammattiopisto, Jyväskylän ammattiopisto ja Koulutuskeskus Sedulle. Eli muitakin voittajia oli…

    Omniassa ei ole 600 tutkintoa, koska koko Suomessa on tällä hetkellä 58 ammatillista perustutkintoa, 190 ammattitutkintoa ja 132 erikoisammattitutkintoa (yhteensä 380). Omnia aikuisopistolla lienee n. 80 -100 tutkinnon järjestämisoikeudet.

    Lakelankadun ilmapiiristä olen samaa mieltä, se on paras kaikista!
    Petja Sairanen

    VastaaPoista

KERRO, KYSY, TOIVO, KOMMENTOI !