"TEEN OPETUS JA MYSTINEN FUJI-SAN"

"BANZAI, BANZAI, BAANZAAIIII... kaikuu pitkän elämän onnentoivotus syksyisillä vuorilla. 10 000 vuotta vanhan runo päivän teemana, ruskalehdet pihan puissa ja syyssateen ropina ikkunoissa." Näin elämäni ensimmäisen japanilaisen teeseremonian mestari esitteli tilaisuuden mielikuvituksellista kivijalkaa.

Kerran kuukaudessa kokoontuvat japanilaiset teeseremoniaemänniksi opiskelevat naiset japanilaisten ja  kiinalaisten yliopisto-opiskelijoiden kanssa, seremoniaan teetä nauttimaan. Niin, tai luulin, että teen juonti olisi tapahtuman pääjuttu. Mutta opinkin, että tapakulttuuri, rituaalikäyttäytyminen ja mielikuvameditointi ovatkin oikeastaan teeseremoniassa paljon tärkeämmässä asemmassa kuin itse juoma. Kyllä teekin on tärkeää... Kaikki, mikä sulkee ympäröivän maailman ulos tästä ohikiitävästä hetkestä, on tärkeää.

Ritualit eivät ole ilmeettömiä robottiliikkeitä, vaan kunnianosoituksia puolin ja toisin. Ensin tehdään  "osakini"-kumarrus, sormet lattiassa, selkä notkolla, sitten emäntä puhdistaa seremoniavälineet ja valmistaa kulhollisen paksua teetä... Kulho kiertää vieraalta toiselle, (miehillä kädestä käteen, naisilla tatamin kautta), kukaan ei puhu mitään, paitsi emäntä ja mestari... Taustalla kuuluu vain tuuli ja veden porina.

Tee opettaa meille että jokainen hetki on arvokas ja ainutkertainen. Teen henki pitää meidät rauhallisina ja harmoniassa. Avainsanoja ovat: "HISTORIA, KESKITTYMINEN, TUNNE, KOHTELISIAUUS, HARMONIA, OSAKINI".

Paksun teen jälkeen sai jokainen valmistaa itselleen ohuen teen. Kaikki alkaa välineiden puhdistamisesta ja puhdistusliinojen tarkoin määritellystä taittelusta.

Ensimmäiset 2 tuntia meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen tatamilla istuminen alkoi olla aika kivuliasta. Ihmettelin ääneen, kuinka opettajamme pystyy istumaan suoraryhtisenä ja hymyilevänä tunnista toiseen. Opettaja-san kertoi salaisuutensa: hän siirtää painoaan vuoroin oikealle ja vasemmalle ja yrittää keskittää painon jalkapohjien päälle.

OK, kokeilin ja yritin, mutta minulla kipupiste vaan siirtyi paikasta toiseen... Ja sitten opettaja-san avasi varvastossusukkansa, ja näytti jalkaoöydälle muodostunutta punertavaa kovettumaa. Hänkin siis kärsii, muutei kasvojen ilmeistä voisi lukea mitään muuta kuin rauhallista tasapainoa ja hetkestä nauttimista. En voinut muuta kuin ihalilla tämän todellisen LADYn itsekuria!

Tämä kaikki palautui mieleeni ruskaretkellä Fuji-vuorelle. Retkipäivä sattui olemaan viikon ainoa sadepäivä, pilvet peittivät Fuji-sanin, emmekä saaneet majesteettisesta vuoresta ensimmäistäkään kuvaa.

Muistin opettajan sanat "tee voi opettaa meille paljon asioita"...

Ulkona oli kylmä, vesisade muuttui rännäksi ja kimonomuseon teehuoneen lattialämmitys houkutteli kohmettuneen retkiseurueen tauolle. Muistin opettaja-sanin viisaat sanat, hyvän ryhdin ja iloisen ilmeen, (jalkakivuista huolimatta). Maistelin maukasta vihreää teetä, ihastelin lasiseinän takana hehkuvaa ruskametsää ja kuuntelin sateenropinaa. Kuulin korvissani vuorilta kaikuvan huudon "banzai, banzai banzaaiiiiiiiii...."

Ajattelin, että Fuji-san teki tämän tahallaan; ei näyttänyt kaikkea kerralla ja houkutteli meitä palaamaan vuorille vielä joskus uudestaan. Ja mietin mielessäni, että saatoin sittenkin oppia aika paljon jo ensimmäisestä teeseremoniasta. Olin nimittäin ainoa seurueestani, ketä, ihan oikeasti, ei haitannut huono sää ja matalalla roikkuvat pilvet.

Sain vahvistuksen ruokapaikassa. Seinätauluun oli piirretty yhdellä siveltimenvedolla Fuji-vuoren siluetti. Oikean reunan neljä kirjainmerkkiä tarkoittavat "siellä on onni, missä on hymyilevät kasvot".