"MUIKKUJA, SALAMAVALOJEN RÄISKETTÄ JA KORVAPUUSTEJA"

Tästä se alkoi: "muikut ja muusi". Muikuista, kodikkaasta keittiöstä, mukavista kanta-asiakkaista, japanilaisryhmistä ja korvapuusteista... niistä on Kahvila Suomen ensimmäinen työssäoppimisviikko tehty.

Pääsin, heti kättelyssä, kääntelemään muikkuja isolla paistolevyllä, laittamaan annoksia ulos (=nostamaan=kokoamaan lautaselle) ja tarjoilemaan sitten salin puolelle. Tuntui mukavalta kuulua aidon ravintolakeittiön muurahaispesämäiseen tunnelmaan. Jo ensimmäinen päivä Kahvila Suomessa opetti annosruokien valmistuksesta enemmän kuin aikaisemmat keittiökokemukset yhteensä. Olen siis ajautunut aivan oikeaan osoitteseen!

Japanilaiset turistiryhmät toivat lisämausteen ensimmäisen viikon muistoihin. Kuvien ottamisesta ei meinannut tulla loppua...kaikki halusivat vuorollaan poseerata kulttielokuvan kulisseissa supisuomalaisen keittiöväen kainalossa.

Onneksi lounastiimiin kuuluu myös yksi japaninkielentaitoinen (=japanilainen). Olen siis kaupanpäälliseksi pässyt kielikylpyyn ja saanut ikioman japanin opettajan. Tässä ensimmäisen viikon kielikylpy-sanasaldo: HOUCHOU=HOOZO=keittiöveitsi, KIRU=leikata, pilkkoa, viipaloida, YAKU=grillata, NIRU=pata, muhennos, kiehua, hauduttaa, YUDERU=keittää, MUSU=höyryttää, FURAI=paistaa, ITAMERU=paistettu, paistaa hämmentäen, SAKANA=kala, TORI NIKU=kana, BUTANIKU=possu, GYUU NIKU=nauta/pihvi, TAMAGO=kananmuna, SUKOSHI=vähän, SUKOSHIDAKE=vain vähän, GAMBARI MAS=teen parhaani, KAMBATTI IKIMASHOO=teemme parhaamme, SENSEE=opettaja.

"TAIKAPULLILLA ON HYVÄ HENKI"

Korvapuusti ei ole Ruokala Lokki- elokuvassa mikään merkityksetön kahvileipä, vaan käänteentekevä taikaherkku. Ehkä juuri siksi se on japanilaistenkin suosiossa?! Puusteja menee paljon, ja niitä pitää riittää tiskille aamusta iltaan. Harjoittelijan päivä alkaakin aina taikinan pyöräyttämisestä ja korvapuustien leipomisesta. Siinä vaiheessa on vielä hiljaista, on aikaa rupatellakin, eikä lounasvipinästä ole tietoakaan.

Ammattilaisten pullataikinassa ei voita levitetä taikinalle veitsellä, vaan kaulitun taikinan päälle kaadetaan voisulaa, mikä sitten levitetään tasaisesti, reunoja myöten, avokämmenellä...Välillä tuntuu että japanilaisten "pullanhenki" uskomuksessa on sittenkin perää; korvapuusti kun tuntuu elävän omaa elämäänsä, eikä leipojalla ole paljoakaan sanottavaa. Vaikka kuinka yrittäisit tehdä tasalaatuista, teet kaiken täysin saman kaavan mukaan, tulee jokaisesta pellillisestä omanäköisiään.

Pohjanoteeraukseni oli liikaa voisulaa sisältänyt pellillinen; kanelin tuhrima voi valui ulos ja sotki kaiken...olin aivan varma, että näistä rumiluksista tulisi pelkkää hävikkiä...mutta japanilaisryhmälle kelpasi jokaikinen. Eloisa ryhmä nautti ensin pullakahvit, räpsi valtavasti kuvia ja osti sitten vielä loput pullat mukaansakin. Iltaa varten varattuja korvapuusteja piti "piilotella" keittiön puolella, tiskiltä myytiin kaikki. Ryhmän lähdettyä näytti kuin heinäsirkkalauma olisi pyyhkäissyt ruokalan läpi.

TÄMÄN LEIPÄTAIKINAN SAIN TEHDÄ ENSIMMÄISEN PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI.

Kahvila Suomi edustaa leipärintamallakin "katoavaa kansanperinnettä"; myös leipä leivotaan paikanpäällä, sitkon vaivaamista myöten, käsin. Taikina (2 litraa kylmää vettä, 1 paketti hiivaa, 4+ tl suolaa, sopiva määrä jauhoja, loraus öljyä + jotain makulisää- siemeniä, rusinoita, pähkinöitä...) tehdään kylmään veteen, ja laitetaan yöksi jääkaappiin nousemaan. Pääkokki saapuu keittiölle ensimmäisenä, pyöräyttää aamutuimaan taikinan leiviksi ja paistaa "jokapäiväisen leipämme".

Taikinaterapialla siis aloitetaan ja siihen myös päätetään päivä. Kovaa työtä, mutta aika idyllistä?!