Michelin tähdellä palkittu ravintola, viisi hurmaavaa herrasmiestä keittiössä, 70-vuotias, arvokas ranskalaissyntyinen omistaja-kokkikonkari-makunero-kapellimestari...
300 vuotta vanha ranskalainen takka, taideteosmaiset kukka-asetelmat, komeiden kokkien saumaton yhteistyö, pehmeä puheensorina ja hiljainen keittiö-feng shui. Jokainen työpäivä kuin kohtaus elokuvan käsikirjoituksesta.
Annokset ovat mielikuvituksellisia; kuin taikaniitty tai ilotulitus lasilautasella. Huolella valitut värit, kultaraunaiset posliinit ja kristallilasin loiste. Annokset on suunniteltu niin nerokkaasti, että jo misausvaiheessa yksittäiset komponentit vievät kielen (ja koko puhetaidon). Umami viettelee maistelijan mielen ja pystyt enää vain nyökyttelemään, autuas ilme kasvoilla. PACHON -ravintola tarjoaa asiakkailleen elämyksiä... Kuin myös työharjoittelijalleen.
Keittiössä vallitsee rauhallinen tasapaino; mutta hiljaisuus ei ole painostavaa laatua, vaan feng shuita parhaimmillaan.
Sitten kun joku avaa suunsa; on puhe pehmeää, ja kiireestä huolimatta kukaan ei hosu, ei huuda eikä hutiloi.
Jokainen tietää oman tehtävänsä, kun suuri päällikkö, Chef Patron- André-san lausuu ääneen tarjoilijoiden bongin. Keittiössä kaikuu pehmeästi "HAI", HAAI", "HAI", "HAIII" & "HAI"... Ja pajalla alkaa vipinä.
Täydellinen annos ei valmistu itsekseen, jokainen teos on useamman kokin käsityön taidonnäyte.
Annokset kootaan lautasille ryhmätyönä, työtasoille levitettyjen valkoisten pöytäliinojen päällä.
Pihvitilauksesta asiakkaat saavat vähän silmänruokaakin; kun salskea kokki grillaa lihan sulavaliikkeisesti salin massiivisessa antiikkitakassa.
Iloiseksi yllätyksekseni minulle jaettiin oikeita misaustehtäviä. Ei mitään mullistavia, mutta pientä sorminäppäryyttä vaativia, esimerkiksi kahden bambuisen varrastikun avulla aseteltavia pikkuriikkisiä koristeita, rapujen putsausta ja paprikoiden kalttausta, raparperin kuorimista...ja itse lounaalla tehväni oli laittaa "amuse bouche", pieni snapsilasista tarjoiltava alkupala, kahden katelautasen, pitsipaperin, ruskaoksan ja leipätikun kanssa suurelle hopeatarjottimelle ja kilauttaa sitten tarjoilijoille kelloa.
Parina ensimmäisenä päivänä pääsin mukaan catering keikoille; ensin ranskalaisen muotitalon edustustiloihin lounasta tarjoilemaan ja sitten yksityiskodissa järjestettyyn ranskan lähetystön iltajuhlaan. En tietenkään voinut ottaa kuvia asunnossa, mutta terassin näkymästä näpsäsin itselleni muiston; (taustalla tuikki Tokion öinen silhuetti Tokyo-torneineen). Edustuskokki ja tarjoiltava ruoka oli tilattu meidän keittiöstä, mutta juomien tarjoilija näille keikoille tuli henkilövuokrausfirman kautta ja odotteli meitä aina jo paikanpäällä. Me köröttelimme pienellä pakettiautolla juhlapaikalle, kannoimme tavarat sisään, katoimme noutopöydän, esittelimme ja tarjoilimme ruokia. Aivan ensimmäinen tehtäväni oli koota päärynä-endiivi-kala-carpacchio suuren peilialustan päälle, ja koristella koko komeus yrteillä ja kukkien terälehdillä. Tekele lähti samantien mukaamme kaupunkikeikalle. Keikat olivat mielenkiintoinen kokemus ja toivat hauskaa vaihtelua. Ranskan lähetystön tyylikkäät isännät jäivät mieleen erityisen sympaattisina, he pakkasivat keikkakokeille ja -tarjoilijalle jopa kotiinvietäväksi pullot vuosikertaviiniä!
Osaavat myös nopeasti syömisen taidon. Joka päivä olin viimeinen, ja vaikkei tämä mikään nopeuskilpailu ollutkaan, yritin parina päivänä pysyä poikien tahdissa mukana. Tosissani yritin syödä niin nopeasti kuin mahdollista... Ja kun minun lautasella oli vielä puolet annoksesta jäljellä, pesivät pojat jo lavuaarilla omiaan.
Merci beacoup, Monsieur André-san, Domo Arigato charming gentleman-chefs for the picturesque memories!
Monta reseptiä, kokemusta ja muistoa rikkaampana päättyy tähän nyt juhlallisesti ravintolaurani Tokiossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KERRO, KYSY, TOIVO, KOMMENTOI !