perjantai 17. toukokuuta 2013

SALAISIA SUKURESEPTEJÄ JA SEKOILUA


Vaikka nykyisin kuulunkin "aamupalakattaukseen", pääsen auttamaan välillä myös lounaskeittiön puolella. Aina kun on hiljainen hetki, kyselen hyvältä näyttävistä ja herkulliselle tuoksuvista keitoksista...keräilen vinkkejä ja reseptejä, imen herkuttelutietoutta itseeni kuin sieni.

[Tätä naputellessa ajatukseni palaavat takaisin työssäoppimiskeittiöön, tämän aamun tapahtumiin...ja yhtäkkiä alitajunnassa alkaa piristä summeri...KÄÄK ! Olen jättänyt lounaskeittiön väelle ikävän yllätyksen lämpökaappeihin; kulhokaupalla lämpimiä aamiaisruokia. Kyllä nyt "kunniankukko laulaa". Aamiaisen purkajan tehtäviin kuuluu tietenkin työpisteen siistiminen ja lämpökaappien tyhjennys, tänään vastuuhenkiö olin MINÄ, huithapeli. Kuinka noloa! Mutta ainakin opin tänään yhden asian; kotiin ei ole lähtemistä ennen kun jokainen työvuoron aikana käyttämäni kaappi on koluttu läpi. Lounaskokeille "kiitos, anteeks ja näkemiin, ei tule toistumaan".]

[➲ Myöhemmin päivitetty jatko-osa lämpökaappisekoiluun; viestittelin tunnontuskissani työkaverille, joka kevensi oloni kertaheitolla. Hän oli, kaikessa hiljaisuudessa, käynyt kaapit läpi, jo aamu yhdeksältä, eikä lounaskokkien riesaksi ollut jäänytkään mitään...Huh mikä helpotus!!!
Niin, että tällaisiakin asioita työharjoittelussa vielä opetellaan...]

Hiltonin reseptiikka on hotelliketjun standardin mukaista, enkä rohjennut työharjoitteluni alussa edes haaveilla kirjoittavani ohjeita ylös. Mutta nyt, ihan luvalla, voin ylpeänä jakaa "Hiltusen salaisia sukureseptejä".

ANKANKOIVET
ankan koipi-reisiä
suolaa
timjamia
rosmariinia
valkosipulin kynsiä
ankan rasvaa

Asettele ankankoivet uunivatiin, hiero suolaa koipireisiin, heittele yrtit ja valkosipulinkynnet päälle. Sulata ankanrasva juoksevaksi ja kaada koipireisien päälle niin paljon että ne peittyvät/uivat rasvassa. Paista 200 asteisessa uunissa, tai miedommassa, kunnes ankka kypsyy, ja liha irtoaa luusta.


LISUKE ANKANKOIVILLE
3 punakaalia
10 sipulia
4 l viiniä
7-10 tähtianista
7 kanelitankoa
2,5 dl hunajaa
suolaa
pippuria
500 g voita
5 dl punaviinietikkaa
j3 rkl jauhettua kanelia
tuoretta omenaa tai omenasosetta

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi, laita kaali ja nesteet kattilaan, mausta ja anna hautua miedolla lämmöllä ainakin 1 h, kunnes pehmeää.

MAA-ARTISOKKAKEITTO
5 kg maa-artisokkaa
1 kg keltasipulia
1 kg palsternakkaa
4-5 kpl valkosipulin kynsiä
250 g voita
1,5 l valkoviiniä
4,5 l kuohukermaa
4 l kevytkermaa
suolaa
valkopippuria

Leikkaa sipuli ja palsternakka pienemmiksi paloiksi, ja freesaa kevyesti (ei väriä) voissa valkosipulin ja artisokan kanssa.

Posauta valkoviini sekaan ja keitä 15 min. Lisää kermat ja keitä hiljalleen n.1,5 tuntia, kunnes ainekset ovat kypsiä.

Aja SB4:ssa (=blenderi, tehosekoitin) tasaiseksi ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

LOHIKEITTOPOHJA
10 kg perunakuutio
1 kg sipulikuutio
10 kpl laakerinlehti
25 kpl valkopippuria
15 kpl mastepippuria
2 dl kalaliemijauhetta
loraus valkoviiniä

Huuhtele potut, palavat muuten pohjaan. Freesaa perunat ja sipuli voissa, älä ruskista! Lisää joukkoon vesi ja kalaliemijauhe. Lisää pippurit ja laakerinlehdet maustepussissa !

Keitä kunnes perunat ovat mekein kypsiä. Poista maustepussi ja jäähdytä nopeasti.
(Keittopohjasta saadaan kalakeittoa lisäämällä kermaa, lohta, tilliä ja nokare voita).


YRTTIVINEGRETTE (salaattikastike)
1 puntti timjamia
2 puntttia basilikaa
2 punttia persiljaa
n. 3 l valkoviini vinegretteä (tai -etikkaa)

Aja yrtit hienoksi kutterissa (blendesissä).

Siirrä yrtit isompaan astiaan jossa sovit sekoittamaan ne vinegreten kanssa. Sekoita bamixilla (saivasekoittimiella) valkoviinivingretteä pikkuhiljaa. Siivilöi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pipputia ja sokeria.

"Mitä reseptikansiosta ei löydy, etsitään tästä opukselsta"↴










1 kommentti:

  1. Ootpa Minna aika tunnollinen!Who cares mutta hauska tarina! :)

    VastaaPoista

KERRO, KYSY, TOIVO, KOMMENTOI !