lauantai 26. heinäkuuta 2014

"PULLAN HENKI"



Pullan Henki ei ole mikään vitsi! Pullalla on omapäinen, oikukas henki, mikä tekee korvapuusteista millon minkäkin näköisiä, ei yhtään sellaisia kuin monien kahviloiden "paikanpäällä leivotut"  Fazerin kloonatut pakastepullat.


Pullan Henki elää omaa elämäänsä, riittää vain, että leipoja tekee pullataikinan iloisin mielin ja rakkaudella, lopusta huolehtii Pullan Henki. Se antaa jokaiselle korvapuustille oman luonteen ja persoonallisen ulkonäön. Ja kun raesokeria ripotellaan voideltujen pullien päälle, heittää Pullan Henki sekaan vähän taikuutta. Siksi Kahvila Suomen korvapuustit ovat niin ylivoimaisia ja maailmankuuluja!


Joinain aamuina taikina kauliutuu kuin itsestään, ja rullasta tulee niin pitkä "anakonda", ettei se mainaa pöydälle mahtua.


Mestarin pullaniksit: voi kaadetaan kaulitulle taikinalle voisulana, ja levitetään reunoja myöten avokämmenellä...


... ja voisilmäpullat pyöritellään kaksi kerrallaan, niin että ensin painetaan taikinamöhkärettä voimakkaasti leivinalustaa vasten, ja pyörittelyn aikana kämmenet menevät hiljalleen kuperiksi kansiksi pullien päälle... alle muodostuu sileäpintainen, pyöreä pulla.


Pullataikinasta saa kätevästi myös munkkeja. Ne pyöritellään samalla tavalla, annetaan nousta hetki... sitten puhkaistaan ja venytellään keskelle reikä ja rinkulat uppopaistetaan.



5 kommenttia:

  1. Hei, minkälainen mielipide sinulla on omniasta? Onko hyvä henkilökunta, opetuksen laatu hyvää? :) Olen kuullut ko oppilaitoksesta vähän negatiivista palautetta ettei esim. opettajiin saa mitään yhteyttä ja opetus on ala-arvoista.

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi, olen kyllä nykyisin jo vähän puolueellinen sanomaan mielipiteitä Omniasta, sen verran hyvin olen sinne kotiutunut ja kampuksella viihtynyt. Minun kotipesäni on Lakelankatu, siis vanha ja pieni puoli, mutta tunnen oloni yhtälailla kotoisaksi auditoriossa, kirjastossa tai inno omniassa. Minulla on vain about kymmenestä opettajasta kokemusta, opiskelen itse aikuispuolella, ja siis kokiksi. Nuorisopuolen opettajien keittiössäkin olen päässyt muutaman päivän vierailemaan, ja siitäkin tykkäsin valtavasti, vaikka meininki olikin ihan eri tyylistä kuin aikuispuolella...Olen kokenut, että opettajat ovat innostuneita, ja vilpittömän halukkaita opettamaan, kunhan vaan oppilaskunta on vastaanottavaista. Lisäksi positiivista Omniassa on se, että asioista voi puhua helposti, aika menee nopeasti ja saa keskittyä olelliseen. Kritiikkiäkin opettajat sietävät ja oikein itse pyytävät palautetta. Minun mielestäni Omnia on mahdollisuuksien hautomislaitos, ja hyvä koulu. Mutta siis tunnen vain MARA-opettajia,,,en nyt taas muista, että minkä ihmeen palkinnon Omnian opettajat viime talvena voittivat, oli joku laatupalkinto tai innostuneisuuspalkinto,,,käy lukemassa Omnia.fi kotisivuilta, sieltä se löytyy,,,hyviä opintoja sulle, minne sitten päätätkin mennä!

    VastaaPoista
  3. Moikka!

    Hirveen hienoja kuvia sulla on tässä blogissa ja koko Kahvila suomen poppoo kertoo terveisiä ja toivottaa oikein paljon menestymistä!!! :)

    VastaaPoista
  4. Moikka, Kiitos, olisittepa koko poppoo täällä Japanissa pullatalkoissa mukana!
    :D
    Joulukuussa nähdään taas !!!!!!! ♡-terkkuja kaikille ♡♡♡♡♡♡♡♡

    VastaaPoista

KERRO, KYSY, TOIVO, KOMMENTOI !